Hei!
On helppoa kirjoittaa kun ä on ä ja i on i ja @ on oikealla paikalla. Sunnuntai-yötä vasten saavuimme Suomeen, tiemme tosin Puuroisen kanssa erosivat jo Riikassa. Istanbulista lähdimme rukousten saattelemana, sillä tapasimme muslimilta näyttäviä amerikkalais-kristittyjä aamupalalla ja selvisi, että olemme samaa kansaa. Sitten aamurukouksen jälkeen suhasimme lentokentälle, ehdimme viime minuutilla lennolle ja hepskukkuu,
Olemme taas Suomessa.
En pudonnut invidualistiseen yksinäisyyteeni Puurosesta erottuani, sillä kemijärveläiset kansoittivat autiuden. Ihailtuani hetken koti-ikkunan takana avautuvaa vehreää lammen rantaa, lähdinkin riparille. Täällä sitä nyt viserrellään suomalaisten teinien kanssa ja nähdään enää unia matkan vapaudesta. Se vapaus säteilee kuitenkin edelleen hyvää arkeeni, vaikka väsyneenä lähdinkin riparille. Sain virkistäytyä reissussa ja opetella olemaan jossittelematta turhia. Asiat ovat myös muuttuneet täällä, sillä nyt kun palasin, en enää palannut Kemijärvelle jäädäkseni, tulin vain käymään.
Lopuksi Puuroiselle omistettu kappale:
"Katson autiota hiekkarantaa, ajatukseni mun kauas kantaa, täällä minä sinun kanssas kerran olla sain kahden vain."
Puuroinen kirjoittakoon oman testamenttinsa jos ehtii, omasta puolestani KIITOS!
Pikkunen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos, on ollu huippumukavaa lukea teidän seikkailuista!
VastaaPoista