Hei!
On helppoa kirjoittaa kun ä on ä ja i on i ja @ on oikealla paikalla. Sunnuntai-yötä vasten saavuimme Suomeen, tiemme tosin Puuroisen kanssa erosivat jo Riikassa. Istanbulista lähdimme rukousten saattelemana, sillä tapasimme muslimilta näyttäviä amerikkalais-kristittyjä aamupalalla ja selvisi, että olemme samaa kansaa. Sitten aamurukouksen jälkeen suhasimme lentokentälle, ehdimme viime minuutilla lennolle ja hepskukkuu,
Olemme taas Suomessa.
En pudonnut invidualistiseen yksinäisyyteeni Puurosesta erottuani, sillä kemijärveläiset kansoittivat autiuden. Ihailtuani hetken koti-ikkunan takana avautuvaa vehreää lammen rantaa, lähdinkin riparille. Täällä sitä nyt viserrellään suomalaisten teinien kanssa ja nähdään enää unia matkan vapaudesta. Se vapaus säteilee kuitenkin edelleen hyvää arkeeni, vaikka väsyneenä lähdinkin riparille. Sain virkistäytyä reissussa ja opetella olemaan jossittelematta turhia. Asiat ovat myös muuttuneet täällä, sillä nyt kun palasin, en enää palannut Kemijärvelle jäädäkseni, tulin vain käymään.
Lopuksi Puuroiselle omistettu kappale:
"Katson autiota hiekkarantaa, ajatukseni mun kauas kantaa, täällä minä sinun kanssas kerran olla sain kahden vain."
Puuroinen kirjoittakoon oman testamenttinsa jos ehtii, omasta puolestani KIITOS!
Pikkunen
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Matkailun melankolia
Ei ole olemassa surullisempaa kuin pölyhuiskuja jatesakista myyva mies. No ehka toiseksi surullisinta on likaisesta termarista teeta myyva mies, muovimukikin suli kasiini ja voi olla etta mun mahakin suli kun oli ihan kuralla aamulla. (sitten rukolimme aamulla ja paranin niin ettei ole haitannut herkuttelua:) Kolmanneks surullisinta on sillan alla oleva kallis kalaravintola, minka ainoita asiakkaita olimme tanaan. Yes please, were are you from, welcame, extra prıce only for you...ja kaikki kavelevat viereiseen kalaravintolaan. Ravintolan sisaanheittajien tyo muuttuu yha epatoivoısemmaksi. Okei, myos nuppineuloja myyva vanha mies on hyvin surullista, niin ja sellaiset vaaleanpunaiset tanssivat ja laulavat elektroniset barbıe-lelut ovat surullisia. Niita voi ostaa metrotunnelista, niin kuin satoja muitakin hyodyllisia tavaroita.
Taman keskella seilaamme kuin kuningattaret.
Kerran olin todella toykea eraalle avuntarjoajalle. Sen jalkeen olen tehnyt parannusta: nielen kulttuurıshokkini ja olen kaikesta huolimatta ystavallinen ja kiva, vaikken ostaisikaan mitaan. Tama on kulttuuriero ja toisaalta, kun menemme hieman turistialueesta sivulle pain, ovat ihmiset hillitympia ja aidomman ystavallisia.
İloisempiin asioihin:
Kavin eilen kampaajalla Aasian puolella! Kampaamo ei ollut ihan halvinta laatua, mutta luulen etta olin silti ensimmainen lansimaalainen vaaleahapsinen nainen, jonka hiukset kampaajana toiminut mies on leikannut. Paneutuminen asiaan oli erinomaista ja milli kerrallaan hiukset saivat mallia varmoissa kasissa. Mikali asuisin taalla, hanesta tulisi ehdottomasti luotto-kampaajani, sen verran loistava oli lopputulos. Varsinkin, kun edellinen leikkaus tapahtui kynsisaksilla Sannan toimesta. Nyt oli laatu kohdallaan. Lopuksi oli kaksi miesta viimeistelemassa, apupoika nosti hiussuortuvan kerrallaan ja itse mestari kiharsi suoristusraudalla. Kampaajan asennot olivat kylla enemman rokkistaralle sopivia, mutta hyva show on toki tarkea asia.
Palveluammateissa toimivat ovat lahes kaikki miehia. Naisen asema lienee islamilaisittain erittain hyvalla tasolla taalla, mutta silti tama on miesten maailma. Kavimme tanaan vierailulla Hagia Sofiassa (bysantin ajalla kristillisen maailman keskus, sen jalkeen moskeija ja nyt museo) seka hulppeassa sinisessa moskeijassa. Muslimeilla ei ole tarjolla naiselle paljon, ei maan paalla eika taivaassa. Tai no, mokeija oli kylla kaunis mosaiikkeineen ja matto pehmea varpaiden alla. Onneksi on kuitenkin elava Jumala, jonka rakkaus valaisee tamankin naisen tien.
Jasminilla oli niin mukavaa olla kylassa, etta nyt on jo vahan ikava. Paiva oli silti oikein hyva taalla turistina turistien joukossa. Huomenna lennetaan Suomeen, aika on mennyt kasittamattoman nopeasti. Olen ollut totaalisesti muissa maailmoissa.
Anni
Taman keskella seilaamme kuin kuningattaret.
Kerran olin todella toykea eraalle avuntarjoajalle. Sen jalkeen olen tehnyt parannusta: nielen kulttuurıshokkini ja olen kaikesta huolimatta ystavallinen ja kiva, vaikken ostaisikaan mitaan. Tama on kulttuuriero ja toisaalta, kun menemme hieman turistialueesta sivulle pain, ovat ihmiset hillitympia ja aidomman ystavallisia.
İloisempiin asioihin:
Kavin eilen kampaajalla Aasian puolella! Kampaamo ei ollut ihan halvinta laatua, mutta luulen etta olin silti ensimmainen lansimaalainen vaaleahapsinen nainen, jonka hiukset kampaajana toiminut mies on leikannut. Paneutuminen asiaan oli erinomaista ja milli kerrallaan hiukset saivat mallia varmoissa kasissa. Mikali asuisin taalla, hanesta tulisi ehdottomasti luotto-kampaajani, sen verran loistava oli lopputulos. Varsinkin, kun edellinen leikkaus tapahtui kynsisaksilla Sannan toimesta. Nyt oli laatu kohdallaan. Lopuksi oli kaksi miesta viimeistelemassa, apupoika nosti hiussuortuvan kerrallaan ja itse mestari kiharsi suoristusraudalla. Kampaajan asennot olivat kylla enemman rokkistaralle sopivia, mutta hyva show on toki tarkea asia.
Palveluammateissa toimivat ovat lahes kaikki miehia. Naisen asema lienee islamilaisittain erittain hyvalla tasolla taalla, mutta silti tama on miesten maailma. Kavimme tanaan vierailulla Hagia Sofiassa (bysantin ajalla kristillisen maailman keskus, sen jalkeen moskeija ja nyt museo) seka hulppeassa sinisessa moskeijassa. Muslimeilla ei ole tarjolla naiselle paljon, ei maan paalla eika taivaassa. Tai no, mokeija oli kylla kaunis mosaiikkeineen ja matto pehmea varpaiden alla. Onneksi on kuitenkin elava Jumala, jonka rakkaus valaisee tamankin naisen tien.
Jasminilla oli niin mukavaa olla kylassa, etta nyt on jo vahan ikava. Paiva oli silti oikein hyva taalla turistina turistien joukossa. Huomenna lennetaan Suomeen, aika on mennyt kasittamattoman nopeasti. Olen ollut totaalisesti muissa maailmoissa.
Anni
Taa ilta on viimeinen
Takaumia:
Keskiviikko-aamu valkeni viileampana, ulkona oli mukava liikkua ja lahdimme tutustumaan Topkapin palatsiin. Palatsissa on asunut sulttaanit jostain 1400-luvulta asti. Jokainen on rakentanut hieman lisaa ja alue onkin kokonaisuudessaan lahes pienoiskaupunkı, jossa asui parhaimmillaan n. 4000 ihmista. Palatsi olı toki nayttava koru-, vaate- ja kultaesineineen, mutta eniten itse viihdyin hulppeissa puutarhoissa, ruusuistutusten ja lehmuskujien keskella.
Turkkilainen kaupankayntı on tullut tutuksi basaareissa ja kadun pikkukauppojen myyjia vaıstellessa. 'Hello, how are you? Yes, please. Thank you.' on ehka yleisın hokema joka kaikuu selan takana kun marssitaan tylysti ohi. No ei me aina ohi menna. Just asken oltiin ostoksilla pikkuputiikissa, jossa meille tarjoiltiin maukkaat omenateet ja saatiin pieni kurkistus kauppiaan arkeen. Kauppias oli hyvin vasyneen oloinen nuorimies vitsailusta huolimatta; tyopaiva alkaa aamulla kahdeksalta ja loppuu illalla yhdeltatoısta. Hanella on maksimisaan yksi vapaapaiva viikossa, jos veli suostuu tulemaan tuuraamaan. Tuntui jopa pahalta ostaa pilkkahintaisia tuotteita, joiden hinta viela keskustelun aikana tippui. Saalimme ei kuitenkaan yltanyt niin pitkalle, etta olisimme suostuneet illallistarjoukseen ja diskoon tyopaivan paatteeksi.
Turkkilaisten yhteisollisyys on myos mielenkiintoinen asia. Yhteisollisyys ja jakaminen on hyvin erilaista kuin suomessa. Iltaisin miehet kokoontuvat pikkukahviloihın pelaamaan shakkia, kauppiaat juoksevat vaihtamaan rahaa naapuriputiikkiin, myyjat myyvat toistensa tuotteita ristiin ja miehet kavelevat kasikynkkaa tai kaulakkain kaduilla. Laheisyys ja koskettaminen on jokapaivaista ja helppoa.
Niinpa niin. Viimeinen yo hostellissa odottaa. Talla kertaa on kylla ehka erikoisin huonejako mita kertaakaan. Kaksi ystavallista japanilaista tyttoa, puhelias ranskatar, hiljainen Etela-amerikkalainen, yksi huivipaınen musliminainen ja myo kaks suomineitoo.
Ai niin, ja aamulla kun herasin, tyhjissa sangyissa nukkui kaksi miesta.
Viela viimeisen kerran tanaan se lahtee:
Hey, where are you from? We are from Fınland. Nice to meet you. Good night.
Sanna
Keskiviikko-aamu valkeni viileampana, ulkona oli mukava liikkua ja lahdimme tutustumaan Topkapin palatsiin. Palatsissa on asunut sulttaanit jostain 1400-luvulta asti. Jokainen on rakentanut hieman lisaa ja alue onkin kokonaisuudessaan lahes pienoiskaupunkı, jossa asui parhaimmillaan n. 4000 ihmista. Palatsi olı toki nayttava koru-, vaate- ja kultaesineineen, mutta eniten itse viihdyin hulppeissa puutarhoissa, ruusuistutusten ja lehmuskujien keskella.
Turkkilainen kaupankayntı on tullut tutuksi basaareissa ja kadun pikkukauppojen myyjia vaıstellessa. 'Hello, how are you? Yes, please. Thank you.' on ehka yleisın hokema joka kaikuu selan takana kun marssitaan tylysti ohi. No ei me aina ohi menna. Just asken oltiin ostoksilla pikkuputiikissa, jossa meille tarjoiltiin maukkaat omenateet ja saatiin pieni kurkistus kauppiaan arkeen. Kauppias oli hyvin vasyneen oloinen nuorimies vitsailusta huolimatta; tyopaiva alkaa aamulla kahdeksalta ja loppuu illalla yhdeltatoısta. Hanella on maksimisaan yksi vapaapaiva viikossa, jos veli suostuu tulemaan tuuraamaan. Tuntui jopa pahalta ostaa pilkkahintaisia tuotteita, joiden hinta viela keskustelun aikana tippui. Saalimme ei kuitenkaan yltanyt niin pitkalle, etta olisimme suostuneet illallistarjoukseen ja diskoon tyopaivan paatteeksi.
Turkkilaisten yhteisollisyys on myos mielenkiintoinen asia. Yhteisollisyys ja jakaminen on hyvin erilaista kuin suomessa. Iltaisin miehet kokoontuvat pikkukahviloihın pelaamaan shakkia, kauppiaat juoksevat vaihtamaan rahaa naapuriputiikkiin, myyjat myyvat toistensa tuotteita ristiin ja miehet kavelevat kasikynkkaa tai kaulakkain kaduilla. Laheisyys ja koskettaminen on jokapaivaista ja helppoa.
Niinpa niin. Viimeinen yo hostellissa odottaa. Talla kertaa on kylla ehka erikoisin huonejako mita kertaakaan. Kaksi ystavallista japanilaista tyttoa, puhelias ranskatar, hiljainen Etela-amerikkalainen, yksi huivipaınen musliminainen ja myo kaks suomineitoo.
Ai niin, ja aamulla kun herasin, tyhjissa sangyissa nukkui kaksi miesta.
Viela viimeisen kerran tanaan se lahtee:
Hey, where are you from? We are from Fınland. Nice to meet you. Good night.
Sanna
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Tilaa
Aamuruuhkasta suurelle tiistai basaarille. Kenkiä, laukkiua, huiveja, koruja, kippoja ja kuppeja. Kuumaa, hikistä ja markkinamiesten huutoja, tuloksena materiaali-ähky. Kokemus oli silti hyvä, koska emme olleet vanhan kaupungin basaarissa turistialueella, ei myyjät olleet niin agressiivisia. Basaarista suuntasimme kebabille ravintolaan ja sitten vyöryimme satamaan odottamaan lauttaa läheisille Prinssi-saarille. Tunnin lauttamatka kului rattoisasti, kolme nuorta miestä kikatteli nähdessään länsimaalaisia tyttöjä ja nappaili valokuvia "salaa".
Kyllähän sitä itsekin katsoisi, jos kaikki muut olisivat tummakulmaisia, tummahiuksisia, tummasilmäisiä ja sitten joukossa olisi kolme hassua länsimaalaista naista kummastuttamassa. Toisaalta on sanottava, että olemme saaneet olla hämmästyttävän rauhassa, kaikki ovat olleet kohteliaita, ystävällisiä ja avuliaita. Tässä maassa olen vähiten joutunut pelkäämään sitä että tavarani varastettaisiin, tai minua huijattaisiin ravintola-laskussa. Islamissa on osa lakia, ei tosin lain täyttymystä ja loppua niin kuin meillä.
Jokaisen pikkutytön unelma on päästä hevosajelulle söpöissä kärryissä istuen. Siispä ostimme lähes tunnin kiertoajelun saarella, missä ei ole autoja tai muuta julkista liikennettä kuin vain kymmeniä hevoskuskeja. Ajelimme ylös ja alas sypressipuiden ja palmujen, sekä hulppeiden vanhojen huviloiden reunustamia kujia. Kuumaan ilmaan sekoittui hevosen tuoksua ja merellistä huolettomuutta. Välimeri väkkyi kutsuvasti, mutta tyydyimme vain katselemaan sillä vesi oli melko likaista. Katoimme rantakiville hunajamelonia, persikoita, kirsikoita, boysenmarjoja ja pähkinöitä välipalaksi ennen lauttamatkaa takaisin mantereelle.
Tämä kaupunki on hillittömän iso. Uuvuttavan kuuma ja uusia ärsykkeitä antava ympäristö on välillä raskas vastaanottaa. Matkustaminen paikasta toiseen vie aikaa ja hiki liimaa vaatteet isolle. Kiitos Jasminin olemme pystyneet poimimaan paljon antoisaa kokemista ilman, että olemme vielä kertaakaan käyneet varsinaisesti turistien valtaamassa vanhassa kaupungissa. Tuntuu myös hyvälle majoittua täällä isossa tilavassa asunnossa, jonka varsinaiset asukkaat ovat nyt lomalla suomessa.
Päässäni on paljon ajatuksia, muttei vielä juurikaan tilaa sille mitä suomessa odottaa. Meri on suuri ja maailma avara.
Anni
Kyllähän sitä itsekin katsoisi, jos kaikki muut olisivat tummakulmaisia, tummahiuksisia, tummasilmäisiä ja sitten joukossa olisi kolme hassua länsimaalaista naista kummastuttamassa. Toisaalta on sanottava, että olemme saaneet olla hämmästyttävän rauhassa, kaikki ovat olleet kohteliaita, ystävällisiä ja avuliaita. Tässä maassa olen vähiten joutunut pelkäämään sitä että tavarani varastettaisiin, tai minua huijattaisiin ravintola-laskussa. Islamissa on osa lakia, ei tosin lain täyttymystä ja loppua niin kuin meillä.
Jokaisen pikkutytön unelma on päästä hevosajelulle söpöissä kärryissä istuen. Siispä ostimme lähes tunnin kiertoajelun saarella, missä ei ole autoja tai muuta julkista liikennettä kuin vain kymmeniä hevoskuskeja. Ajelimme ylös ja alas sypressipuiden ja palmujen, sekä hulppeiden vanhojen huviloiden reunustamia kujia. Kuumaan ilmaan sekoittui hevosen tuoksua ja merellistä huolettomuutta. Välimeri väkkyi kutsuvasti, mutta tyydyimme vain katselemaan sillä vesi oli melko likaista. Katoimme rantakiville hunajamelonia, persikoita, kirsikoita, boysenmarjoja ja pähkinöitä välipalaksi ennen lauttamatkaa takaisin mantereelle.
Tämä kaupunki on hillittömän iso. Uuvuttavan kuuma ja uusia ärsykkeitä antava ympäristö on välillä raskas vastaanottaa. Matkustaminen paikasta toiseen vie aikaa ja hiki liimaa vaatteet isolle. Kiitos Jasminin olemme pystyneet poimimaan paljon antoisaa kokemista ilman, että olemme vielä kertaakaan käyneet varsinaisesti turistien valtaamassa vanhassa kaupungissa. Tuntuu myös hyvälle majoittua täällä isossa tilavassa asunnossa, jonka varsinaiset asukkaat ovat nyt lomalla suomessa.
Päässäni on paljon ajatuksia, muttei vielä juurikaan tilaa sille mitä suomessa odottaa. Meri on suuri ja maailma avara.
Anni
maanantai 31. toukokuuta 2010
Kaupat tuli
Olen vailla sanoja rikkaan päivän jalkeen. Tämä maa on houkutteleva ja samalla kovin vieras. Olen kuullut tarinoita turkkilaisten ystävällisyydestä, auttavaisuudesta, rehellisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Samanaikaisesti olen itse ollut outo länsimaalainen ja tuijotuksen kohde. Olkapäiden tulee pysyä piilossa, paidat mielummin löysiä kuin tiukkoja, polvet piiloon, ja saat olla rauhassa. Tämä ei kyllä meijän siveysasteikolla oo ollut mitenkään ongelmallista.
Vierailen ensi kertaa muslimimaassa. En voi väittää etteikö se näkyisi ja tuntuisi; hunnutetut naiset, moskeijat ja minaareetin rukouskutsut laittavat monenlaisia ajatuksia liikkeelle. (miule tulee koko ajan mieleen kaupungin silhuetissa näkyvistä suipoista ja korkeista minareettitorneista Sauronin valtakunta Taru sormusten herrasta. Pelottavaa.) Täällä kutsutaan rukoilemaan minulle vierasta Jumalaa. Minä olen vähemmistössä, vaikka suurin osa Istanbulissa asuvista onkin hyvin maallistuneita muslimeja. Siksi olikin hienoa kun ehdittiin messuun paikalliseen seurakuntaan sunnuntaina. Täällä asiat konkretisoituu ja samalla yksinkertaistuu. On pakko, kikkailuille ei jää tilaa.
Ollaan Annin kaa oltu kyllä koko matka tosi HC-parivaljakko: Luterilaisen kirkon nuorisotyöntekijä ja kanttori. Täällä ollaan vaan sosionomi ja musiikinopiskelija, jos joku kysyy.
Anni jatkaa konkreettisemmista teemoista.
No hyvin konkreettista oli tänään migreeni, minkä tosin sain kuritettua piiloon lääkkeillä, hyvällä seuralla ja rualla. Ihmisyys ei jätä rauhaan, ei nälkä ei jano eika helle. Mikään näistä ei Raamatun mukaan enää vaivaa taivaassa. En toki tarkoita että ihmisyys olisi vain negatiivinen asia, tarkoitan että se on välillä uuvuttavan haurasta. On ollut mahtava päivä, suhattu lautalla euroopan ja aasian väliä ja Jasminin turistikierros parhaisiin herkkupaikkoihin ja putiikkeihin oli mahtava. Päivän ruokaelämykset: lounas ranskalaisella kujalla, kakkukahvit keskussa, vasta puristettu appelsiinimehu ja kalaleipä rannasta evääksi lauttamatkalle "kotiin" päin. Saarnaajan kirjan mukaan ihmisen ilo onkin syödä, juoda ja nauttia näinä lyhyinä elämän päivinä, sillä sekin on Jumalan lahja. Sitten psalmeissa kuitenkin sanotaan, että Jumala antaa suuremman ilon, kuin mitä voi olla runsaasta viinistä tai parhaimmista pidoista täällä. Se on totta. Vaikka tunnen oloni etuoikeutetuksi siitä että saan matkustaa ja nauttia lomasta, tiedä hyvin että onneni on olla Herraa lähellä. Siis hyvät ystävät, en näin väsyneenä pysty kovin paljon konkreettista muotoilemaan teille siitä mitä näeimme tänään, mutta kaikista konkreettisinta on tässä hetkessä Jumalan rakastava läsnäolo. Se on todellisuutta, mikä ei koskaan häviä.
Hyvää yötä, Jeesus myötä.
Anni
Vierailen ensi kertaa muslimimaassa. En voi väittää etteikö se näkyisi ja tuntuisi; hunnutetut naiset, moskeijat ja minaareetin rukouskutsut laittavat monenlaisia ajatuksia liikkeelle. (miule tulee koko ajan mieleen kaupungin silhuetissa näkyvistä suipoista ja korkeista minareettitorneista Sauronin valtakunta Taru sormusten herrasta. Pelottavaa.) Täällä kutsutaan rukoilemaan minulle vierasta Jumalaa. Minä olen vähemmistössä, vaikka suurin osa Istanbulissa asuvista onkin hyvin maallistuneita muslimeja. Siksi olikin hienoa kun ehdittiin messuun paikalliseen seurakuntaan sunnuntaina. Täällä asiat konkretisoituu ja samalla yksinkertaistuu. On pakko, kikkailuille ei jää tilaa.
Ollaan Annin kaa oltu kyllä koko matka tosi HC-parivaljakko: Luterilaisen kirkon nuorisotyöntekijä ja kanttori. Täällä ollaan vaan sosionomi ja musiikinopiskelija, jos joku kysyy.
Anni jatkaa konkreettisemmista teemoista.
No hyvin konkreettista oli tänään migreeni, minkä tosin sain kuritettua piiloon lääkkeillä, hyvällä seuralla ja rualla. Ihmisyys ei jätä rauhaan, ei nälkä ei jano eika helle. Mikään näistä ei Raamatun mukaan enää vaivaa taivaassa. En toki tarkoita että ihmisyys olisi vain negatiivinen asia, tarkoitan että se on välillä uuvuttavan haurasta. On ollut mahtava päivä, suhattu lautalla euroopan ja aasian väliä ja Jasminin turistikierros parhaisiin herkkupaikkoihin ja putiikkeihin oli mahtava. Päivän ruokaelämykset: lounas ranskalaisella kujalla, kakkukahvit keskussa, vasta puristettu appelsiinimehu ja kalaleipä rannasta evääksi lauttamatkalle "kotiin" päin. Saarnaajan kirjan mukaan ihmisen ilo onkin syödä, juoda ja nauttia näinä lyhyinä elämän päivinä, sillä sekin on Jumalan lahja. Sitten psalmeissa kuitenkin sanotaan, että Jumala antaa suuremman ilon, kuin mitä voi olla runsaasta viinistä tai parhaimmista pidoista täällä. Se on totta. Vaikka tunnen oloni etuoikeutetuksi siitä että saan matkustaa ja nauttia lomasta, tiedä hyvin että onneni on olla Herraa lähellä. Siis hyvät ystävät, en näin väsyneenä pysty kovin paljon konkreettista muotoilemaan teille siitä mitä näeimme tänään, mutta kaikista konkreettisinta on tässä hetkessä Jumalan rakastava läsnäolo. Se on todellisuutta, mikä ei koskaan häviä.
Hyvää yötä, Jeesus myötä.
Anni
lauantai 29. toukokuuta 2010
Uuden aamun lauluja
İtamainen rytmi keinuttaa meita nettikahvilassa bussiasemalla jossain pain İstanbulia. Eilinen oli yllatyksia taynna ja meilla loi sydan vain valttamattöman verran. Jos haluatte menna joskus Bulgaariaan, varautukaa huonoon informaatioon ja olemattomaan asıakaspalveluun. Ravintolassa saattanee johtua myos oireyhtymasta nimelta "kielipaniikki", josta karsivan tarjoilijan tunnistaa siita etta kaantyy valittomasti toiseen suuntaan kun tervehdit sanomalla "helou!". Meilla oli kivaa Sofissa, mutta sanoisin etta kaupunki on suhteellisen ruma ja jos haluatte samanmoista rujoa tunnelmaa voi loytaa mielenkiintoisempiakin paikkoja.
Kolme koota: kahvia, kartta ja kysy apua tuli testattua eilen. Kahvi: kun saavuimme Blovdiviin, ei ollut karttaa missaan saatavılla eika kukaan taaskaan puhunut englantia. Parilla sanalla ymmarsimme aseman kopealta ınfo-tadilta, etta juna ei kulje. Problem, problem, nou train, no map. No bus. Ne on nama kommunismin jalkeiset maat tallaisia. Sitten voi enaa menna kahville. Talla kertaa se auttoi, viereisesta poydasta loytyi ystavallinen tanssıjatar, joka auttoi tulkkaamalla meille yobussin Istanbuliin. Ei se mitaan.
Vietettiin paiva Plovdivissa maleksien vasyneena vanhan kaupungin kırppuisia kujia. Syotiin syrjemmalla lahiossa kaksı lautasen kokoista pihvia (ainut mika meni tilauksessa perille oli kana ja sika) Sitten masut taynna kanaa ja sikaa koro koro koroteltiin hetkuvalla vetkuvalla bussilla Istanbuliin aamu kuudeksi.
Hento valo virtaa bussin ikkunoısta, aamurukous kantautuu minareeteista ja asemalla menemme kahville kanadalaisen tyton kanssa. Olen nyt onnellinen kaytyani vessassa ensi-apu pesulla. Tapamme aikaa, silla kello on vasta vahan ja tapaamme Jasminın kymmenelta Taksimin aukiolla. Aurinko nousee, rytmi keinuu ja tuo minulle mukavia muistoja ajastani Bangladeshissa. Lusikat kilkuttavat teelaseja ja ihmiset ovat uteliaan innostuneita. Olemme taalla lahes viikon, haikea olo junalipun loppumisesta, mutta sanoisin etta arpa lankesi meille ihanasta maasta.
Anni, Istanbul
Kolme koota: kahvia, kartta ja kysy apua tuli testattua eilen. Kahvi: kun saavuimme Blovdiviin, ei ollut karttaa missaan saatavılla eika kukaan taaskaan puhunut englantia. Parilla sanalla ymmarsimme aseman kopealta ınfo-tadilta, etta juna ei kulje. Problem, problem, nou train, no map. No bus. Ne on nama kommunismin jalkeiset maat tallaisia. Sitten voi enaa menna kahville. Talla kertaa se auttoi, viereisesta poydasta loytyi ystavallinen tanssıjatar, joka auttoi tulkkaamalla meille yobussin Istanbuliin. Ei se mitaan.
Vietettiin paiva Plovdivissa maleksien vasyneena vanhan kaupungin kırppuisia kujia. Syotiin syrjemmalla lahiossa kaksı lautasen kokoista pihvia (ainut mika meni tilauksessa perille oli kana ja sika) Sitten masut taynna kanaa ja sikaa koro koro koroteltiin hetkuvalla vetkuvalla bussilla Istanbuliin aamu kuudeksi.
Hento valo virtaa bussin ikkunoısta, aamurukous kantautuu minareeteista ja asemalla menemme kahville kanadalaisen tyton kanssa. Olen nyt onnellinen kaytyani vessassa ensi-apu pesulla. Tapamme aikaa, silla kello on vasta vahan ja tapaamme Jasminın kymmenelta Taksimin aukiolla. Aurinko nousee, rytmi keinuu ja tuo minulle mukavia muistoja ajastani Bangladeshissa. Lusikat kilkuttavat teelaseja ja ihmiset ovat uteliaan innostuneita. Olemme taalla lahes viikon, haikea olo junalipun loppumisesta, mutta sanoisin etta arpa lankesi meille ihanasta maasta.
Anni, Istanbul
perjantai 28. toukokuuta 2010
Sofia ekstra
Ei me sitten lahdettykaan Plovdiviin tanaan, vasta huomen aamulla, oli niin vasynyt olo, ja tarvittiin molemmat rauhallisempi paiva nyt jo tutussa majapaikassa. (Tama on mainitsemisen arvoinen hostelli: Sofia guest house, aivan keskustassa, rauhallisella sisapihalla, siisti, keittio kaytettavissa, ERITTAIN auttavainen henkilokunta ja vain 9e yo.)
Tasta kehkeytyikin sitten tapahtumarikas paiva.
Jo alkumatkasta virinnyt idea elokuviin menemisesta naytti vihdoinkin onnistuvan tanaan. Rohkeasti tartuimme karttaan ja lahdimme suunnistamaan kohti teatteria, kiireen kera tietenkin. Koska olin merkannut teatterin kartalle ihan vaaralle kadulle saavuimme oikeaan osoitteeseen kaksi minuuttia myohassa. Ovimies ilmoitti kuitenkin, etta paasemme viela sisaan. Avaamme varovasti salin oven ja pimeys iskee vasten kasvoja. Elokuva pyori jo, ja me hiippailemme pilkkopimeassa pitkin seinia. Emme halunneet hairita ja pelkasimme penkkiin kaydessamme istuvamme jonkun paalle. Kun lopulta paasimme kuiskailujen, neuvottelujen ja hihittelyjen jalkeen istumaan, havaitsimme olevamme ainoat katsojat.
Elokuva oli varsin liikuttava, ja lopuksi filminpyorittaja katsoi kyynelehtimisemme riittavan, ja katkaisi leffan kesken lopputekstien.
Naimme eilen kaupungilla mainoksia Mellow Music Festivalista. Ystavallinen respan seta selvitti meille etta kyseessa on elektronisen musan festarit laheisessa puistossa. Puisto ja ilmaiskonsertti lampimassa illassa houkuttivat, joten suuntasimme askeleemme pieneen putiikkiin matkan varrella: evaat on ollut tarkein osa mita tahansa tapahtumaa talla matkalla.
Luulen, etta osa kommunikaatio-ongelmista paikallisten kanssa johtuu vilkkaista paistamme. Taalla paan nyokyttaminen, ylos-alas, tarkoittaa ei, ja paan pyorittely sivulta toiselle, kylla.
Noh, mina sitten halusin ostaa pahkinoita. Osoittelin lasin lapi, sanoin "daa, daa!" ja nyokyttelin innokkaana paatani. Tati siihen tiskin toisella puolella "daa, daa?" paataan pyoritellen. Onneksi Anni kaski minun hillita yliliikkuvia niskojani, ja pahkinat lahtivat mukaan.
Paasimme muutaman askeleen eteenpain ja naureskelimme viela edelliselle, kun pieni, ryppyistakin ryppyisempi, hymyileva ainakin 80-vuotias mummo kaveli luoksemme ja alkoi puhua jotain bulgariaksi. Pyorittelimme paatamme (!) ja yritimme englanniksi sanoa ettei kesteta nyt karryilla. Sitten Anni, vanha venajan taitaja, keksi aloittaa "Finika, finika, njet po ni mai!" Mummo ilahtui, Anni ilahtui, ja jatkoi "Otsin harasoo Bulgaria! Otsin harasoo Sofia! Harasoo! Daa, daa!" Mummoa alkoi naurattaa, meita alko naurattaa ja lopulta kakatettiin mahat kippurassa keskella risteysta. Yhtakkia meita alko jo huolestuttaa ku mummo painu kaksinkerroin, ja alkoi yskia. Mietittiin et saikohan se sydarin tai jotain. Mie meinasin just alkaa takoa sen selkaa kun se nosti paataan, virnisti vahan, huiskutti kattaan ja lahti jatkamaan ruukkukasvien myyntia pienen poydan luo.
Bulgarian mummot ja myo kaks hurumummoo sovitaan hyvin yhteen.
Naille meijan sydamet sulaa.
Sanna
Tasta kehkeytyikin sitten tapahtumarikas paiva.
Jo alkumatkasta virinnyt idea elokuviin menemisesta naytti vihdoinkin onnistuvan tanaan. Rohkeasti tartuimme karttaan ja lahdimme suunnistamaan kohti teatteria, kiireen kera tietenkin. Koska olin merkannut teatterin kartalle ihan vaaralle kadulle saavuimme oikeaan osoitteeseen kaksi minuuttia myohassa. Ovimies ilmoitti kuitenkin, etta paasemme viela sisaan. Avaamme varovasti salin oven ja pimeys iskee vasten kasvoja. Elokuva pyori jo, ja me hiippailemme pilkkopimeassa pitkin seinia. Emme halunneet hairita ja pelkasimme penkkiin kaydessamme istuvamme jonkun paalle. Kun lopulta paasimme kuiskailujen, neuvottelujen ja hihittelyjen jalkeen istumaan, havaitsimme olevamme ainoat katsojat.
Elokuva oli varsin liikuttava, ja lopuksi filminpyorittaja katsoi kyynelehtimisemme riittavan, ja katkaisi leffan kesken lopputekstien.
Naimme eilen kaupungilla mainoksia Mellow Music Festivalista. Ystavallinen respan seta selvitti meille etta kyseessa on elektronisen musan festarit laheisessa puistossa. Puisto ja ilmaiskonsertti lampimassa illassa houkuttivat, joten suuntasimme askeleemme pieneen putiikkiin matkan varrella: evaat on ollut tarkein osa mita tahansa tapahtumaa talla matkalla.
Luulen, etta osa kommunikaatio-ongelmista paikallisten kanssa johtuu vilkkaista paistamme. Taalla paan nyokyttaminen, ylos-alas, tarkoittaa ei, ja paan pyorittely sivulta toiselle, kylla.
Noh, mina sitten halusin ostaa pahkinoita. Osoittelin lasin lapi, sanoin "daa, daa!" ja nyokyttelin innokkaana paatani. Tati siihen tiskin toisella puolella "daa, daa?" paataan pyoritellen. Onneksi Anni kaski minun hillita yliliikkuvia niskojani, ja pahkinat lahtivat mukaan.
Paasimme muutaman askeleen eteenpain ja naureskelimme viela edelliselle, kun pieni, ryppyistakin ryppyisempi, hymyileva ainakin 80-vuotias mummo kaveli luoksemme ja alkoi puhua jotain bulgariaksi. Pyorittelimme paatamme (!) ja yritimme englanniksi sanoa ettei kesteta nyt karryilla. Sitten Anni, vanha venajan taitaja, keksi aloittaa "Finika, finika, njet po ni mai!" Mummo ilahtui, Anni ilahtui, ja jatkoi "Otsin harasoo Bulgaria! Otsin harasoo Sofia! Harasoo! Daa, daa!" Mummoa alkoi naurattaa, meita alko naurattaa ja lopulta kakatettiin mahat kippurassa keskella risteysta. Yhtakkia meita alko jo huolestuttaa ku mummo painu kaksinkerroin, ja alkoi yskia. Mietittiin et saikohan se sydarin tai jotain. Mie meinasin just alkaa takoa sen selkaa kun se nosti paataan, virnisti vahan, huiskutti kattaan ja lahti jatkamaan ruukkukasvien myyntia pienen poydan luo.
Bulgarian mummot ja myo kaks hurumummoo sovitaan hyvin yhteen.
Naille meijan sydamet sulaa.
Sanna
torstai 27. toukokuuta 2010
Suuntavaisto
Doberdem.
Olemme vaihtaneet maata usein. Ajattelen etta uudelle maaperalle saapumisessa on aina kolme kovaa koota, milla paastaan alkuun. 1.Kartta 2.Kahvia 3.kysy apua. Sitten rinkat selassa tapotayteen bussiin ja hypataan jossainpain Sofiaa pois ja kas vain, taas loysimme oikean majapaikan. Kaupunkisuunnistuksessa olemme kehittyneet, vaikkakin kinastelu oikeasta ja vasemmasta jatkunee hamaan tappiin.
Oli kiva herata rauhassa tana aamuna, varsinmkin kun edellisena yona herasin aina muutaman tunnin valiajoin poliisin tuijotukseen ja popperoisena vilauttaa passin ennen uusia nokosia. Aamulla suunnistimme sitten muutaman ohjeistuksen avulla laheisille vuorille, jotka rajaavat taman rujon kauniin kaupungin. Ensin bussiin, sitten pois, sitten kysytaan apua, sitten saadaan nelja erilaista ohjetta vanhoilta pullonpohjasilmalaseja kayttavilta papparaisilta. (nama papat ovat parasta nahtavyytta taalla). Ystavallinen nuori mies joka ei puhu englantia lahtee nayttamaan reittia, mutta luovuttaa, hyppaa itse pois bussista ja pian olemme takaisin lahtopisteessa. Sitten tarppaa, super ystavallinen nainen taitaa englantia ja pian olemme halvassa taksissa. Maaranpaa saavutettu.
Ongelma kaksi. Hissi ei toimikaan, no kavelemme siis vuorilla ja syomme maukkaita evaita. (nama bulgariaiset herkut ovat happamia mutta maukkaita) Ei hataa, matkalla putoaa aina jaloilleen. Ainakin kun kolme saantoa typistaa yhdeksi kultaiseksi ohjeeksi: ei se mitaan.
Taman paivan siis vietimme solisevan vuoristopuron varrella kavellen. Nyt on ilta, askon huoneeseemme tupsahti kaksi ranskalaista miesta. Olin juuri pukemassa paalleni, en tiennytkaan etta meilla oli mixed room. Sitten vain muistetaan kultainen saanto: ei se mitaan. Nyt me mennaan kaupungille iltasuunnistamaan, se on tietty mielenkiintoista nailla kyrillisislla aakkosilla. Huomenna Plovdiviin yhdeksi yoksi jos Jumala suo ja sitten ihanaiseen Istanbuliin.
Tassa kaikki talla eraa, taalla Pitkanen, Sofia.
Olemme vaihtaneet maata usein. Ajattelen etta uudelle maaperalle saapumisessa on aina kolme kovaa koota, milla paastaan alkuun. 1.Kartta 2.Kahvia 3.kysy apua. Sitten rinkat selassa tapotayteen bussiin ja hypataan jossainpain Sofiaa pois ja kas vain, taas loysimme oikean majapaikan. Kaupunkisuunnistuksessa olemme kehittyneet, vaikkakin kinastelu oikeasta ja vasemmasta jatkunee hamaan tappiin.
Oli kiva herata rauhassa tana aamuna, varsinmkin kun edellisena yona herasin aina muutaman tunnin valiajoin poliisin tuijotukseen ja popperoisena vilauttaa passin ennen uusia nokosia. Aamulla suunnistimme sitten muutaman ohjeistuksen avulla laheisille vuorille, jotka rajaavat taman rujon kauniin kaupungin. Ensin bussiin, sitten pois, sitten kysytaan apua, sitten saadaan nelja erilaista ohjetta vanhoilta pullonpohjasilmalaseja kayttavilta papparaisilta. (nama papat ovat parasta nahtavyytta taalla). Ystavallinen nuori mies joka ei puhu englantia lahtee nayttamaan reittia, mutta luovuttaa, hyppaa itse pois bussista ja pian olemme takaisin lahtopisteessa. Sitten tarppaa, super ystavallinen nainen taitaa englantia ja pian olemme halvassa taksissa. Maaranpaa saavutettu.
Ongelma kaksi. Hissi ei toimikaan, no kavelemme siis vuorilla ja syomme maukkaita evaita. (nama bulgariaiset herkut ovat happamia mutta maukkaita) Ei hataa, matkalla putoaa aina jaloilleen. Ainakin kun kolme saantoa typistaa yhdeksi kultaiseksi ohjeeksi: ei se mitaan.
Taman paivan siis vietimme solisevan vuoristopuron varrella kavellen. Nyt on ilta, askon huoneeseemme tupsahti kaksi ranskalaista miesta. Olin juuri pukemassa paalleni, en tiennytkaan etta meilla oli mixed room. Sitten vain muistetaan kultainen saanto: ei se mitaan. Nyt me mennaan kaupungille iltasuunnistamaan, se on tietty mielenkiintoista nailla kyrillisislla aakkosilla. Huomenna Plovdiviin yhdeksi yoksi jos Jumala suo ja sitten ihanaiseen Istanbuliin.
Tassa kaikki talla eraa, taalla Pitkanen, Sofia.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Pohnapaiva
No olihan se sellainen. Kai jo tassa vaiheessa matkaa on aikakin viettaa paiva notkuen syomasta juomaan, juomasta kauppaan, kaupasta syomaan evaita puiston penkille. Hiukan jo alkaa usea heikommin nukuttu yo tuntuu nahoissa, paansarysta karsittiin eilen kumpikin ja mukavalta tuntu vaihtaa vaatteita kolmen paivan junailun ja kiehnaamisen jalkeen. Mutta itseasiassa paiva oli mainio. Sofia saa meilta molemmilta heti ekan paivan jalkeen kylla hyvan arvosanan. Ihmiset on auttavaisia, ruoka on hyvaa, ihanat vuoret siintaa kaupungin takana, ilma on lammin ja kaupungin ilmapiiri on kauttaaltaan rosoinen, mutta mielyttava.
Hei, tehtiinhan me kuitenkin muutama loyto tanaan. Eksyttiin hauskaan pikkukauppaan, jossa oli halpoja ja hienoja LP-levyja! Mukaan lahti mm. Beatlesia, Alla Bokatshovaa ja Mahalia Jacksonia. Niitahan sitten roudataan mukanamme loppumatka.
Mielenkiintoista tama matkailu. Pohdittiin tanaan sita kuinka monia kulttuureja on kohdattu ja miten paljon nahtavaa maailmassa on. Se on ollut kylla itelleni ehottomasti parasta, pienetkin keskustelut ihmisten kanssa junassa, hostellissa, kahvilassa. Avartavaa, miten samanlaisia me ollaan kaikkialla. Vitsi mika klishee, mut yllattavan totta tanaan.
Hyvaa yota.
Sanna
Hei, tehtiinhan me kuitenkin muutama loyto tanaan. Eksyttiin hauskaan pikkukauppaan, jossa oli halpoja ja hienoja LP-levyja! Mukaan lahti mm. Beatlesia, Alla Bokatshovaa ja Mahalia Jacksonia. Niitahan sitten roudataan mukanamme loppumatka.
Mielenkiintoista tama matkailu. Pohdittiin tanaan sita kuinka monia kulttuureja on kohdattu ja miten paljon nahtavaa maailmassa on. Se on ollut kylla itelleni ehottomasti parasta, pienetkin keskustelut ihmisten kanssa junassa, hostellissa, kahvilassa. Avartavaa, miten samanlaisia me ollaan kaikkialla. Vitsi mika klishee, mut yllattavan totta tanaan.
Hyvaa yota.
Sanna
tiistai 25. toukokuuta 2010
Serbia
Yojunassa
oli venajan tuoksu. Paksut poimutetut ikkunaverhot vahan rempsallaan, hassu likinakoinen konduktoori joka tarjosi aamulla mustaakin mustempaa kahvia muovimukeista ja ei puhunut englantia. Vaunumme valot ei toimineet ja tuuletus tuli ikkunasta iholle. Kun lahdimme Venetsian vaaleanpunaisesta valosta, tuli kuuden hengen pienen pieneen vaunuumme kaksi isoa korilasta, jotka hieman tuhahtelivat ja paatyivat onneksi vaihtamaan toiseen vaunuun. Saimmekin oikein hyvaa seuraa mexikolaisesta tytosta, jonka paamaarana oli myoskin Beograd. Kaiken rapistunnen ja tunkkaisen keskella putoaa syliin usein kalleimmat helmet. Viime oisen matkan helmi oli halpa ravintolavaunu, kuinka hyvaa ja huokeaa Venetsian jalkeen olikin kaikki!
Sitten yo. Sanna nukkui alasohvalla ja mina kolmannella hyllylla. Slovenia, Kroatia, Serbia ja jokaisen maan kohdalla Sanna ponkaisee kesken unien avaamaan hyttimme oven poliiseille, jotka tuijottavat hetken tuimana passeja ja sitten uni jatkuu. Aamulla konduktoori repii lakanat ylta kesken unien ja parin tunnin odotuksen jalkeen olemme Beogradissa.
Harhailimme paivan kaupungilla, soimme neljalla eurolla loisto/aterian hienossa ravintolassa alku, paa ja jalkiruokineen ja kavelimme hienolla kukkulalla linnan muurien suojassa. Sannalle tuli auringon pistos ja tokenee tuossa vieressa. Oikealla puolella istuu kaksi poliisia koneella myos, joten Serbia tuntuu varsin turvalliselta.
Mikas tassa, Isan kammenella. En ole ajatellut paljon maallisia murheita, ottanut paivan kerrallaan ja matkan kerrallaan. Tahan asti on Jumala auttanut. Kiitosaiheena mm. mun jalka on sitten Pariisin ollut tosi hyvassa kunnossa!
Aamulla Bulgariassa, katsotaan sittenmita siella. Yojuna lahtee kohta, talla kertaa meilla on vain istumapaikat.
Hei hei kaikki!
Anni ja pistoksissaan oleva Sanna
oli venajan tuoksu. Paksut poimutetut ikkunaverhot vahan rempsallaan, hassu likinakoinen konduktoori joka tarjosi aamulla mustaakin mustempaa kahvia muovimukeista ja ei puhunut englantia. Vaunumme valot ei toimineet ja tuuletus tuli ikkunasta iholle. Kun lahdimme Venetsian vaaleanpunaisesta valosta, tuli kuuden hengen pienen pieneen vaunuumme kaksi isoa korilasta, jotka hieman tuhahtelivat ja paatyivat onneksi vaihtamaan toiseen vaunuun. Saimmekin oikein hyvaa seuraa mexikolaisesta tytosta, jonka paamaarana oli myoskin Beograd. Kaiken rapistunnen ja tunkkaisen keskella putoaa syliin usein kalleimmat helmet. Viime oisen matkan helmi oli halpa ravintolavaunu, kuinka hyvaa ja huokeaa Venetsian jalkeen olikin kaikki!
Sitten yo. Sanna nukkui alasohvalla ja mina kolmannella hyllylla. Slovenia, Kroatia, Serbia ja jokaisen maan kohdalla Sanna ponkaisee kesken unien avaamaan hyttimme oven poliiseille, jotka tuijottavat hetken tuimana passeja ja sitten uni jatkuu. Aamulla konduktoori repii lakanat ylta kesken unien ja parin tunnin odotuksen jalkeen olemme Beogradissa.
Harhailimme paivan kaupungilla, soimme neljalla eurolla loisto/aterian hienossa ravintolassa alku, paa ja jalkiruokineen ja kavelimme hienolla kukkulalla linnan muurien suojassa. Sannalle tuli auringon pistos ja tokenee tuossa vieressa. Oikealla puolella istuu kaksi poliisia koneella myos, joten Serbia tuntuu varsin turvalliselta.
Mikas tassa, Isan kammenella. En ole ajatellut paljon maallisia murheita, ottanut paivan kerrallaan ja matkan kerrallaan. Tahan asti on Jumala auttanut. Kiitosaiheena mm. mun jalka on sitten Pariisin ollut tosi hyvassa kunnossa!
Aamulla Bulgariassa, katsotaan sittenmita siella. Yojuna lahtee kohta, talla kertaa meilla on vain istumapaikat.
Hei hei kaikki!
Anni ja pistoksissaan oleva Sanna
maanantai 24. toukokuuta 2010
Lalaalaa Venetsiaaaa!
Ciao, bonjour, hello and hi!
Kielitaitomme on niin hurjan kehittynyt talla matkalla, etta kaytamme suvereenisti kaikkia kielia, (ranskaa, italiaa ja englantia) sekaisin, kaikissa maissa, kaikissa tilanteissa. Opettelimme muutamia tarkeita italiankielisia fraaseja, joita ainaki Anni kaytti tosi hienosti ja ahkerasti.
"Mi chiamo Anni. Piacere! Come sta? Bene, grazie, e tu? Non capito. Non parlo italiano."
Oli syvallisia ja hyvia keskusteluja ainakin niiden paljon puhuttujen Remedellon kylan poikamiesten kanssa.
Mutta kyla on jaanyt taa, pakko myontaa etta suuren vaikutuksen se teki. Nyt on kuitenkin aika Venetsian. Hostelli taalla on edullinen ja siisti, hinta-laatusuhteeltaan matkamme parhaita. Monenlaisia majapaikkoja on ollut, La Speziassa yovyimme erittain hienossa vuokrahuoneessa, Nizzassa oli mixed room, jossa onneksi vain tyttoja meidan aikana, ja taalla Venetsiassa tama hilliton hallimainen tila jossa joku yla-aste teiniporukka kikatteli aamusta iltaan. Onneks ollaan Annin kaa niin hyvia nukkujia ettei ongelmia sen puoleen ole ollut. Nukkumisesta ollaan pyritty pitaa kiinni, ehka se syyna siihen, etta ollaan viela jaksettu hymyilla toisillemme ja kameralle.
Ensi yona paastaan vihdoin kokeilemaan myos yojunaa. Huomenaamulla, jhs, herataan SERBIASSA.
Vaistellaan pommeja siella paiva ja jatketaan seuraavana yona Bulgariaan Sofiaan.
Hmm, on niin kauheesti ollu puhetta noista miehista etta ei enaa pysty mitaan kirjottamaan. Vahitaan toisiamme kuin haukat ja ollaan onnistuttu tahan asti ihan luontaisesti karkottamaan kaikki ihan vain olemalla omia itsejamme. Ei siis huolta. :)
Nyt kuuluu vesibussin kutsu ja kondolimiesten laulu.
Sanna
Kielitaitomme on niin hurjan kehittynyt talla matkalla, etta kaytamme suvereenisti kaikkia kielia, (ranskaa, italiaa ja englantia) sekaisin, kaikissa maissa, kaikissa tilanteissa. Opettelimme muutamia tarkeita italiankielisia fraaseja, joita ainaki Anni kaytti tosi hienosti ja ahkerasti.
"Mi chiamo Anni. Piacere! Come sta? Bene, grazie, e tu? Non capito. Non parlo italiano."
Oli syvallisia ja hyvia keskusteluja ainakin niiden paljon puhuttujen Remedellon kylan poikamiesten kanssa.
Mutta kyla on jaanyt taa, pakko myontaa etta suuren vaikutuksen se teki. Nyt on kuitenkin aika Venetsian. Hostelli taalla on edullinen ja siisti, hinta-laatusuhteeltaan matkamme parhaita. Monenlaisia majapaikkoja on ollut, La Speziassa yovyimme erittain hienossa vuokrahuoneessa, Nizzassa oli mixed room, jossa onneksi vain tyttoja meidan aikana, ja taalla Venetsiassa tama hilliton hallimainen tila jossa joku yla-aste teiniporukka kikatteli aamusta iltaan. Onneks ollaan Annin kaa niin hyvia nukkujia ettei ongelmia sen puoleen ole ollut. Nukkumisesta ollaan pyritty pitaa kiinni, ehka se syyna siihen, etta ollaan viela jaksettu hymyilla toisillemme ja kameralle.
Ensi yona paastaan vihdoin kokeilemaan myos yojunaa. Huomenaamulla, jhs, herataan SERBIASSA.
Vaistellaan pommeja siella paiva ja jatketaan seuraavana yona Bulgariaan Sofiaan.
Hmm, on niin kauheesti ollu puhetta noista miehista etta ei enaa pysty mitaan kirjottamaan. Vahitaan toisiamme kuin haukat ja ollaan onnistuttu tahan asti ihan luontaisesti karkottamaan kaikki ihan vain olemalla omia itsejamme. Ei siis huolta. :)
Nyt kuuluu vesibussin kutsu ja kondolimiesten laulu.
Sanna
Romanttinen Venetsia
Zau!
Otamme paljon valokuvia, muttemme saa niita tanne. Valokuvissa olisitte nahneet seuraavaa: mina ja Sanna Remedellon kylassa pellolla Anna-Riikan, Lucan ja koirien kanssa, mina ja Sanna baarissa kylan poikamiesten kanssa, mina ja Sanna paivaretkella Garda-jarvella, mina ja Sanna junassa, mina ja Sanna syodaan jaateloa Venetsiassa, mina ja Sanna ja...
Okei, naette sitten. Kahden matkustaminen on mukavaa ja valilla mutkaista. Pahimmilta konflikteilta olemme valttynet ja teki hyvaa olla Anna-Riikan luona pienessa kylassa.
Oho, netti aika loppu taas,
Sanna jatkaa toiselta koneelta.
Venetsia on kauniimpi mita luulin, maineensa veroinen. Zau!
Otamme paljon valokuvia, muttemme saa niita tanne. Valokuvissa olisitte nahneet seuraavaa: mina ja Sanna Remedellon kylassa pellolla Anna-Riikan, Lucan ja koirien kanssa, mina ja Sanna baarissa kylan poikamiesten kanssa, mina ja Sanna paivaretkella Garda-jarvella, mina ja Sanna junassa, mina ja Sanna syodaan jaateloa Venetsiassa, mina ja Sanna ja...
Okei, naette sitten. Kahden matkustaminen on mukavaa ja valilla mutkaista. Pahimmilta konflikteilta olemme valttynet ja teki hyvaa olla Anna-Riikan luona pienessa kylassa.
Oho, netti aika loppu taas,
Sanna jatkaa toiselta koneelta.
Venetsia on kauniimpi mita luulin, maineensa veroinen. Zau!
perjantai 21. toukokuuta 2010
Miehista
Koska Sanna kirjottaa tos vieressa jotain patevaa, voi mie kirjottaa jotain pohjasakkaa tahan samalla.
Tiesin etta otsikko kiinnittaa heti aitin huomion. Hyva niin, mekin ollaan Sannan kanssa pyritty selvittamaan sita, miksi vaaleat naiset ihastuu tummiin miehiin ja painvastoin. Se rallikuski vaikkapa nyt esimerkiksi, siita pitikin jatkaa viela. Olin siis ilta-auringossa etsimassa epatoivoisesti kannykkaani Nizzassa rannan viereisella linnoitus kukkulalla. (anteeksi Satu yhdyssanavirhe) Yhtakkia minulle viittoili komea nuori mies ja selitti jotain ranskaksi. Ymmarsin etta kukkula suljetaan nain illemmalla ja mies viittoili minua hyppaamaan autoonsa. Olin siina vaiheessa havinneen kannykkani aiheuttamassa suurrealistisessa tunnetilassa ja valmis seuraamaan vaikka pulua, kunhan vain loytaisin jotain.
Hyppasin kyytiin ja sitten ajoimme rallia pienia polkuja kukkulan ympari, valilla tama puistonvartija puhalsi pilliin ja jos bongasi turistin kaski poistumaan alueelta. Ajoimme liioittelematta 150kymppia, pienen pienia kavelypolkuja pitkin. Meilla ei ollut yhteista kielta, mutta mies naytti kannykasta ralliauton kuvan ja kertoi olevansa viisinkertainen ranskan rallimestari. Poimimme kyytiin myos brasilialaisen naisen ja parin mutkan jalkeen olin kukkulan juurella, mutta aivan eri puolella Nizzaa.
Tiedatteko, harvoin olen ollut niin onnellinen, kuin kavellessani taysin kadonneena kartalta kannykka hukassa ranta-bulevardia pitkin auringonlaskua pain, jonka alta loysinkin Sannan odottamassa piknik-evaiden kanssa.
Niin, miehista piti kirjoittaa. Vastaukseni on, etta taalla osataan ottaa tilanteet haltuun, katsoa tummien kulmien alta ja pyytaa reippaasti kahville. Mekin vahan katsellaan Sannan kanssa, mutta aidille tiedoksi, vain katsellaan.
Tassa kaikki talla kertaa, olemme Anna-Riikan luona pohjois-italiassa pikkuisessa sopossa kylassa.
Anni
Tiesin etta otsikko kiinnittaa heti aitin huomion. Hyva niin, mekin ollaan Sannan kanssa pyritty selvittamaan sita, miksi vaaleat naiset ihastuu tummiin miehiin ja painvastoin. Se rallikuski vaikkapa nyt esimerkiksi, siita pitikin jatkaa viela. Olin siis ilta-auringossa etsimassa epatoivoisesti kannykkaani Nizzassa rannan viereisella linnoitus kukkulalla. (anteeksi Satu yhdyssanavirhe) Yhtakkia minulle viittoili komea nuori mies ja selitti jotain ranskaksi. Ymmarsin etta kukkula suljetaan nain illemmalla ja mies viittoili minua hyppaamaan autoonsa. Olin siina vaiheessa havinneen kannykkani aiheuttamassa suurrealistisessa tunnetilassa ja valmis seuraamaan vaikka pulua, kunhan vain loytaisin jotain.
Hyppasin kyytiin ja sitten ajoimme rallia pienia polkuja kukkulan ympari, valilla tama puistonvartija puhalsi pilliin ja jos bongasi turistin kaski poistumaan alueelta. Ajoimme liioittelematta 150kymppia, pienen pienia kavelypolkuja pitkin. Meilla ei ollut yhteista kielta, mutta mies naytti kannykasta ralliauton kuvan ja kertoi olevansa viisinkertainen ranskan rallimestari. Poimimme kyytiin myos brasilialaisen naisen ja parin mutkan jalkeen olin kukkulan juurella, mutta aivan eri puolella Nizzaa.
Tiedatteko, harvoin olen ollut niin onnellinen, kuin kavellessani taysin kadonneena kartalta kannykka hukassa ranta-bulevardia pitkin auringonlaskua pain, jonka alta loysinkin Sannan odottamassa piknik-evaiden kanssa.
Niin, miehista piti kirjoittaa. Vastaukseni on, etta taalla osataan ottaa tilanteet haltuun, katsoa tummien kulmien alta ja pyytaa reippaasti kahville. Mekin vahan katsellaan Sannan kanssa, mutta aidille tiedoksi, vain katsellaan.
Tassa kaikki talla kertaa, olemme Anna-Riikan luona pohjois-italiassa pikkuisessa sopossa kylassa.
Anni
Italia
Ciao!
Ihana hetken rauha ei niin kauhean kalliissa internet-kahvilassa. Saavuttiin eilen illalla Remedelloon Anna-Riikan ja Lucan vieraaksi. Olo on ihanan levollinen, taalla on hyva olla ja meista pidetaan huolta. (miun lempipaikoiks kaikilla asemillakin on tullu customer CARE).
Valilla voitais olla kylla vahan ei niin luottavaisia. "joojoo, on taa se juna. Joojoo, sama paikka se on vaikka kirjotetaanki eri tavalla."
No ei oo ollu.
Mutta jos jotain talla reissulla opitaan niin ainoastaan kantapaan kautta.
Junamatkustelu on ollut mukavaa. Miula on uus innostus, Sudoku. (Sain siihen henkilokohtasta avustusta, ranskaksi, eraalta nuorelta miehelta suihkulahteella.) Taalla on kaikilla sellasia puuhakirjoja junissa. Oon yrittany soluttautua kaikkien keski-ikasten miesten joukkoon, ne on kylla aikas hakoja.
On meilla muitakin aktiviteetteja junissa: mie oon pelannu silmapelia, Anni on laulanu Italialasia aarioita, syoty sotkevia jugurtteja, nukuttu ja kayty hyvia ja henkevia keskusteluja. (Anni myos jossain vaiheessa kesken miun pelien on alkanu puhua pullolle...)
Mutta matkareitistamme muutama sana:
Lahdimme Nizzasta kohti La Speziaa, yovyimme siella ja kavimme eilen retkeilemassa Cingue Terressa. Paikka oli upea. Pienet, varikkaat ja idylliset kylat aivan meren rannassa, polut jotka polveilivat ylhaalla viinikoynnosten keskella ja jylhat kalliorinteet tekivat kylla vaikutuksen. Keksittiinkin tunnekuohuissamme hyva suunnitelma. Siella oli kaks kivaa taloa ihan kirkon kupeessa (kavin tarkistaa urut, ihan kelpo peli). Myo etitaa Annille joku kiva katolilainen pappi ja miule paikallinen viininviljelija.
En tieda kuinka epatoivosen nalosia myo liikkuessamme ollaan ku milloin konnari, kauppias, ohikulkija tai yopaikanpitaja huutaa peraamme kadulla ja neuvoo matkalaisia oikeaan suuntaan.
Onneks neuvoo.
Customer care toimii.
Sekavat ajatukset saavat nyt lopun. Juna odottaa, jalleen kerran.
Sanna
Ihana hetken rauha ei niin kauhean kalliissa internet-kahvilassa. Saavuttiin eilen illalla Remedelloon Anna-Riikan ja Lucan vieraaksi. Olo on ihanan levollinen, taalla on hyva olla ja meista pidetaan huolta. (miun lempipaikoiks kaikilla asemillakin on tullu customer CARE).
Valilla voitais olla kylla vahan ei niin luottavaisia. "joojoo, on taa se juna. Joojoo, sama paikka se on vaikka kirjotetaanki eri tavalla."
No ei oo ollu.
Mutta jos jotain talla reissulla opitaan niin ainoastaan kantapaan kautta.
Junamatkustelu on ollut mukavaa. Miula on uus innostus, Sudoku. (Sain siihen henkilokohtasta avustusta, ranskaksi, eraalta nuorelta miehelta suihkulahteella.) Taalla on kaikilla sellasia puuhakirjoja junissa. Oon yrittany soluttautua kaikkien keski-ikasten miesten joukkoon, ne on kylla aikas hakoja.
On meilla muitakin aktiviteetteja junissa: mie oon pelannu silmapelia, Anni on laulanu Italialasia aarioita, syoty sotkevia jugurtteja, nukuttu ja kayty hyvia ja henkevia keskusteluja. (Anni myos jossain vaiheessa kesken miun pelien on alkanu puhua pullolle...)
Mutta matkareitistamme muutama sana:
Lahdimme Nizzasta kohti La Speziaa, yovyimme siella ja kavimme eilen retkeilemassa Cingue Terressa. Paikka oli upea. Pienet, varikkaat ja idylliset kylat aivan meren rannassa, polut jotka polveilivat ylhaalla viinikoynnosten keskella ja jylhat kalliorinteet tekivat kylla vaikutuksen. Keksittiinkin tunnekuohuissamme hyva suunnitelma. Siella oli kaks kivaa taloa ihan kirkon kupeessa (kavin tarkistaa urut, ihan kelpo peli). Myo etitaa Annille joku kiva katolilainen pappi ja miule paikallinen viininviljelija.
En tieda kuinka epatoivosen nalosia myo liikkuessamme ollaan ku milloin konnari, kauppias, ohikulkija tai yopaikanpitaja huutaa peraamme kadulla ja neuvoo matkalaisia oikeaan suuntaan.
Onneks neuvoo.
Customer care toimii.
Sekavat ajatukset saavat nyt lopun. Juna odottaa, jalleen kerran.
Sanna
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Ranskan riviera
Nice
Matka on taynna sattumuksia, joilla kuitenkin jokaisella vaikuttaisi olevan tarkoituksensa suuremmissa suunnitelmissa. Nizza vaikutti vain sattuvan reitillemme, mutta olikin lammin, aurinkoinen ja lepoa tuottava paikka. Koska minulla on vain 4 minuuttia ennen kuin nettiaikani loppuu yritan tiivistaa ajatukseni.
Eilen illalla kun istuimme Sannan kanssa auringonlaskun yli rannalla kallion kolossa, ajattelin etta tama on onnea. Siita huolimatta, etta sita ennen olin havittanut kannukkani Nizaan ja saanut elamani kyydin viisinkertaisen ranskan rallimestaruuden voittaneen miehen kyydissa pitkin pienia katuja alasa kukkulalta ja eksynyt jaatyani pois.
Tasta lisaa myohemmin, ny loppuu aika ja matka jatkuu Italiaan...
HEi1
Matka on taynna sattumuksia, joilla kuitenkin jokaisella vaikuttaisi olevan tarkoituksensa suuremmissa suunnitelmissa. Nizza vaikutti vain sattuvan reitillemme, mutta olikin lammin, aurinkoinen ja lepoa tuottava paikka. Koska minulla on vain 4 minuuttia ennen kuin nettiaikani loppuu yritan tiivistaa ajatukseni.
Eilen illalla kun istuimme Sannan kanssa auringonlaskun yli rannalla kallion kolossa, ajattelin etta tama on onnea. Siita huolimatta, etta sita ennen olin havittanut kannukkani Nizaan ja saanut elamani kyydin viisinkertaisen ranskan rallimestaruuden voittaneen miehen kyydissa pitkin pienia katuja alasa kukkulalta ja eksynyt jaatyani pois.
Tasta lisaa myohemmin, ny loppuu aika ja matka jatkuu Italiaan...
HEi1
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Myrskyn silmassa
Marseille
Olemme edenneet matkalla suuripiirteisen suunnitelmamma mukaisesti etelaiseen Ranskaan. Nelja yota tuntui riittavan pitkalle ajalle Pariisin valloitukseen. Viileahko kevatsaa vaikutti kaupungin haltuunottoon siten, etta piknik meiningit jai valiin ja ravintolat tuli tutuksi. Minun plussani Pariisille ovat: hyva hostelli viehattavalla alueella, Pompidou keskuksen loistava nayttely dream world (noin muuten kyseenalaistin koko hillittoman taideahkyn mielekkyyden picassoineen paivineen), Eiffeli iltavalaistuksessa, Montmartren kukkula ja seinen ranta.
Sitten,
Ihminen suunnittelee...mutta jalkapallo pyorittaa maailmaa. Suihkaisimme Pariisista supernopealla junalla etelaan Aix-en-Provenceen. Hillitoman tuulisessa Aixissa kuulimme etta koko kaupungin majapaikat on puukattu tupaten tayteen. Aixin vanha kaupunki jai nakematta ja kavhitkin juomatta, kun hyppasimme bussiin ja Voilaa, olimmekin pian Marseillessa. Marseillessa oli ilmassa kummallinen tunnelma. Kiinni menneen turisti-infon luona tyopaivansa jo paattanut tytto selvitti, ettei koko Provencen alueella ole yhtaan ainutta yosijaa vapaana, silla Marseillessa on illalla jalkapallo-ottelu. Han kertoi, etta infossa he ovat kehoittaneet ihmisia vuokraamaan auton ja menemaan sinne nukkumaan.
Ilta, ei majapaikkaa, pelkkia jalkapallofaneja ja tuulinen Marseille. Siinahan sitten oltiin ja lahdettiin kavelemaan juna-asemalle. Silloin Sannan pysaytti pyorailija kysyen: "Are youfrom Finland? Are you From Kuopio? (Sanna tahan: jees jees! How did you know?) My ex-girl-friend was from Kuopio, her name was Sanna." (!!!!!miehen nimi oli MAGIC...)
Niin siina sitten kavi, etta kohta meilla oli majapaikka, kun tan tyypin kaveri oli toissa hotellissa ja sielta just silla minuutilla vapautui huone. Tassa valissa soruimme valitettavasti makkariin hampurilaiselle; silla mikaan muu paikka ei ollut auki. Summa summaarun: innokas auttajamme, hullun puhelias pieni mies sai jarkattua meidat yoksi halpaan hotelliin ja tulipa sitten kautua makkarissa Marseilelaisen miehen kanssa.
Ja nyt, poikkesimme internet kahvilaan matkalla kukkulalla olevalle kirkolle katselemaan myrskyavaa merta. Enaa puuttuu Marseillen jalkapalloseuran kaulahuivi.
Taalla Anni ja Marseille jalkapallo myrskyn silmassa.
Olemme edenneet matkalla suuripiirteisen suunnitelmamma mukaisesti etelaiseen Ranskaan. Nelja yota tuntui riittavan pitkalle ajalle Pariisin valloitukseen. Viileahko kevatsaa vaikutti kaupungin haltuunottoon siten, etta piknik meiningit jai valiin ja ravintolat tuli tutuksi. Minun plussani Pariisille ovat: hyva hostelli viehattavalla alueella, Pompidou keskuksen loistava nayttely dream world (noin muuten kyseenalaistin koko hillittoman taideahkyn mielekkyyden picassoineen paivineen), Eiffeli iltavalaistuksessa, Montmartren kukkula ja seinen ranta.
Sitten,
Ihminen suunnittelee...mutta jalkapallo pyorittaa maailmaa. Suihkaisimme Pariisista supernopealla junalla etelaan Aix-en-Provenceen. Hillitoman tuulisessa Aixissa kuulimme etta koko kaupungin majapaikat on puukattu tupaten tayteen. Aixin vanha kaupunki jai nakematta ja kavhitkin juomatta, kun hyppasimme bussiin ja Voilaa, olimmekin pian Marseillessa. Marseillessa oli ilmassa kummallinen tunnelma. Kiinni menneen turisti-infon luona tyopaivansa jo paattanut tytto selvitti, ettei koko Provencen alueella ole yhtaan ainutta yosijaa vapaana, silla Marseillessa on illalla jalkapallo-ottelu. Han kertoi, etta infossa he ovat kehoittaneet ihmisia vuokraamaan auton ja menemaan sinne nukkumaan.
Ilta, ei majapaikkaa, pelkkia jalkapallofaneja ja tuulinen Marseille. Siinahan sitten oltiin ja lahdettiin kavelemaan juna-asemalle. Silloin Sannan pysaytti pyorailija kysyen: "Are youfrom Finland? Are you From Kuopio? (Sanna tahan: jees jees! How did you know?) My ex-girl-friend was from Kuopio, her name was Sanna." (!!!!!miehen nimi oli MAGIC...)
Niin siina sitten kavi, etta kohta meilla oli majapaikka, kun tan tyypin kaveri oli toissa hotellissa ja sielta just silla minuutilla vapautui huone. Tassa valissa soruimme valitettavasti makkariin hampurilaiselle; silla mikaan muu paikka ei ollut auki. Summa summaarun: innokas auttajamme, hullun puhelias pieni mies sai jarkattua meidat yoksi halpaan hotelliin ja tulipa sitten kautua makkarissa Marseilelaisen miehen kanssa.
Ja nyt, poikkesimme internet kahvilaan matkalla kukkulalla olevalle kirkolle katselemaan myrskyavaa merta. Enaa puuttuu Marseillen jalkapalloseuran kaulahuivi.
Taalla Anni ja Marseille jalkapallo myrskyn silmassa.
torstai 13. toukokuuta 2010
Tois puol jokkee
Bonjour tout le monde!
Kuten toveri Pikkunen jo totesikin, olen ollut aika innoissani tasta kielellisesta uudistumisesta. Joskus sujuu, usein ei. Meilla taitaa kummallakin olla valilla joku hairio, eilen illalla uskottelimme Malesialaiselle huonetoverillemme ettemme ole koskaan kayneet Lontoossa, sita ennen kaupassa hammennyimme silmaniskuista ja jai juustot ostamatta. Anni kylla tosi hienosti osaa jo sanoa Au revoir ja merci, vaikka valilla saattaa mennakin vahan vaarinpain. (Toivotin hanelle ranskaksi hyvaa syntymapaivaa, ja Anni vastasi englanniksi pyytamalla armoa)
Anni on myos valmistautunut koko kevaan laulamalla sinisesta Seine-joesta saksalaisen liedin sanoin "Seine blüte": Eilen sitten joen rannalla laulun alkaessa raikaa, Sanna selvitti ettei kyseessa tainnut ihan olla vierellamme virtaava joki.
Taman jalkeen otin tilanteen haltuun ja otin kartan kateeni. "Nyt mennaan Champs-dèlyseelle." Lahdimme kavelemaan "Seine blüten" rantaa, saavuimme kartan osoittamalle puistoalueella, kunnes havisimme. Hetken neuvottomuuden jalkeen ystavallinen ranskalaisnainen kaantaa kartasta uuden sivun ja osoittaa meidan olevan taysin painvastaisessa suunnassa kuvitellusta.
Tassapa taman kertaiset kommellukset.
"Lippa silmille ja liukuun"
Sanna
Kuten toveri Pikkunen jo totesikin, olen ollut aika innoissani tasta kielellisesta uudistumisesta. Joskus sujuu, usein ei. Meilla taitaa kummallakin olla valilla joku hairio, eilen illalla uskottelimme Malesialaiselle huonetoverillemme ettemme ole koskaan kayneet Lontoossa, sita ennen kaupassa hammennyimme silmaniskuista ja jai juustot ostamatta. Anni kylla tosi hienosti osaa jo sanoa Au revoir ja merci, vaikka valilla saattaa mennakin vahan vaarinpain. (Toivotin hanelle ranskaksi hyvaa syntymapaivaa, ja Anni vastasi englanniksi pyytamalla armoa)
Anni on myos valmistautunut koko kevaan laulamalla sinisesta Seine-joesta saksalaisen liedin sanoin "Seine blüte": Eilen sitten joen rannalla laulun alkaessa raikaa, Sanna selvitti ettei kyseessa tainnut ihan olla vierellamme virtaava joki.
Taman jalkeen otin tilanteen haltuun ja otin kartan kateeni. "Nyt mennaan Champs-dèlyseelle." Lahdimme kavelemaan "Seine blüten" rantaa, saavuimme kartan osoittamalle puistoalueella, kunnes havisimme. Hetken neuvottomuuden jalkeen ystavallinen ranskalaisnainen kaantaa kartasta uuden sivun ja osoittaa meidan olevan taysin painvastaisessa suunnassa kuvitellusta.
Tassapa taman kertaiset kommellukset.
"Lippa silmille ja liukuun"
Sanna
tiistai 11. toukokuuta 2010
Paris
Poskisuudelmia kaikille!
Halki tehomaaviljeltyjen peltojen ja vehreiden laaksojen vei tiemme Pariisiin. Sanna on onnessaan, silla lukion oppikirjat muuttuvat vihdoin todeksi. Sateisen alun ja metrokarttaan tutustumisen jalkeen loysimme hostellille. Saimme buukattua yhden yon tanne lisaa ja vielapa samaan huoneeseen. Hostelli on sopolla alueella ja resepsuunin mies aika persoonallinen (huumeissa, tai sitten ei)Tama on tosi ylellinen paikka eiliseen verrattuna.
Tulimme juuri syomasta, tarjoilija oli aika energinen. Suomalainen jayhyys on jaanyt kauas taakse.Mekin hymyilemme ja yritamme laitta kaiken ystavallisyys kertymamme peliin. Sannalle pointsit, koko ravintola lauloi minulle paljon onnea Pariisin kadulla.
Ihmetyksen aiheet tp 2
Sanna: "Taallapa on peltoja ja lehmia" (maatalon tytto)
Anni: "Ja ne leivosrivit, eika siina kaikki, niin paljon leivonnaisia ettei voi kasittaa, tuli paniikki ja ostin voisarvia" (herkuttelija)
Maailman ihmeet jatkuvat, pian kaymme nukkumaan. bai bai.
Halki tehomaaviljeltyjen peltojen ja vehreiden laaksojen vei tiemme Pariisiin. Sanna on onnessaan, silla lukion oppikirjat muuttuvat vihdoin todeksi. Sateisen alun ja metrokarttaan tutustumisen jalkeen loysimme hostellille. Saimme buukattua yhden yon tanne lisaa ja vielapa samaan huoneeseen. Hostelli on sopolla alueella ja resepsuunin mies aika persoonallinen (huumeissa, tai sitten ei)Tama on tosi ylellinen paikka eiliseen verrattuna.
Tulimme juuri syomasta, tarjoilija oli aika energinen. Suomalainen jayhyys on jaanyt kauas taakse.Mekin hymyilemme ja yritamme laitta kaiken ystavallisyys kertymamme peliin. Sannalle pointsit, koko ravintola lauloi minulle paljon onnea Pariisin kadulla.
Ihmetyksen aiheet tp 2
Sanna: "Taallapa on peltoja ja lehmia" (maatalon tytto)
Anni: "Ja ne leivosrivit, eika siina kaikki, niin paljon leivonnaisia ettei voi kasittaa, tuli paniikki ja ostin voisarvia" (herkuttelija)
Maailman ihmeet jatkuvat, pian kaymme nukkumaan. bai bai.
Frankfurt
Niin sitä lennettiin läpi tuhkan ainakin kilometrin korkeudessa Saksan maalle. Vaikka kaikki alkumatkan suunnitelmat menikin uusiks mieli on ollut koko ajan tyyni ja onnellinen. Nopeasti unohtu muskarikäynnit ja workshopit katsellessa Saksan kumpuilevan vehreää maisemaa bussin ikkunasta.
Nyt ollaan matkalla, seikkailussa ja tässä, hetkessä.
Niin, ja kyllähän ikää kertyy matkallakin.
Paljon onnea Anni!
Toivottavsti nostamme tänään vielä maljan siulle Pariisin tummuvassa illassa.
Sanna
Iloisia yllätyksiä!
Muistoni frankfurtista eivät enää ole lainkaan ankeat. Kävin täällä viimeksi teininä, torkkumassa kohmeisena juna-aseman kopissa ollessani perheen kanssa reilillä. Nyt, kypsän kauniissa 26 vuoden iässä herään täällä tyytyväisenä eteeni avautiviin näkymiin. Reikäisistä lakanoista huolimatta aivan juna-aseman vieressä olevan hostellimme aamupala ylittää kaikki odotukset. Ikkunasta näkyy elämää: maalaripoikia vatapäisissä ikkunoissa, kutsuvia kahviloita, kukkakauppiaita, liikennettä: elämää. Oli hyvä levätä yö, paljon matkaa ja päänsärkyistä arkea takana. Nyt haluan vain tehdä pieniä päätöksiä, nähdä pienten alkujen päiviä.
"Katso, minä luon uutta, nyt se puhkeaa kukkaan ettekö huomaa?" - sanoo Herra. (vapaa Raamatunkäännös muistista, A.P)
Synttärisankari Anni
Nyt ollaan matkalla, seikkailussa ja tässä, hetkessä.
Niin, ja kyllähän ikää kertyy matkallakin.
Paljon onnea Anni!
Toivottavsti nostamme tänään vielä maljan siulle Pariisin tummuvassa illassa.
Sanna
Iloisia yllätyksiä!
Muistoni frankfurtista eivät enää ole lainkaan ankeat. Kävin täällä viimeksi teininä, torkkumassa kohmeisena juna-aseman kopissa ollessani perheen kanssa reilillä. Nyt, kypsän kauniissa 26 vuoden iässä herään täällä tyytyväisenä eteeni avautiviin näkymiin. Reikäisistä lakanoista huolimatta aivan juna-aseman vieressä olevan hostellimme aamupala ylittää kaikki odotukset. Ikkunasta näkyy elämää: maalaripoikia vatapäisissä ikkunoissa, kutsuvia kahviloita, kukkakauppiaita, liikennettä: elämää. Oli hyvä levätä yö, paljon matkaa ja päänsärkyistä arkea takana. Nyt haluan vain tehdä pieniä päätöksiä, nähdä pienten alkujen päiviä.
"Katso, minä luon uutta, nyt se puhkeaa kukkaan ettekö huomaa?" - sanoo Herra. (vapaa Raamatunkäännös muistista, A.P)
Synttärisankari Anni
maanantai 10. toukokuuta 2010
Alkupisteessä
Pitkänen nousee yöjunaan Kemijärveltä. matkan alussa olo on kevyt ja rauhallinen.Istuu jalat kippurassa yöjunassa suuntana Tampere. Ensimmäinen takaisku: vr. Toinen takaisku: kevyessä hiprakassa oleva vierustoveri. Tampereella 2,5 tuntia myöhässä toikkaroin nukkumaan veljen tyttöystävän äidin kotiin, nukun kaksi tuntia ihmisen luona jota en ole koskaan tavannut.
Kunnes kohtaamme.
Huttunen lähtee aamulla. Jääkaappi on sulatettu, kirjastokirjat palautettu, kiireinen arki rämmitty läpi ja nyt: passi, hammasharja ja interrailkortti repussa, onhan? On. Aamuinen junamatka Tampereelle Kuopiosta ja interrailkortti korkattu.
Huttunen tapaa Pitkäsen asemalla ja siirrymme yhdessä asemaravintolaan. Makkaraa, perunaa ja perisuomalaista liian suolaista ruokaa mahaan. "Tamä vaikuttaa komedialle" -tokaisee Pitkänen kun käpänen asemaravintola tuo vihdoin ilon rintaan. Tästä jatkamme viimeisille ostoksille ja kiireessä näpyttelemään nämä johdantosanat matkablogiimme ennen siirtymistä ryanairin siiville.
Tervetuloa jakamaan kanssamme tämä toiviomatka.
Toivottaa matkayhtiö Pikkunen&Puuronen,
Tampere, Suomen sateinen suvi
Kunnes kohtaamme.
Huttunen lähtee aamulla. Jääkaappi on sulatettu, kirjastokirjat palautettu, kiireinen arki rämmitty läpi ja nyt: passi, hammasharja ja interrailkortti repussa, onhan? On. Aamuinen junamatka Tampereelle Kuopiosta ja interrailkortti korkattu.
Huttunen tapaa Pitkäsen asemalla ja siirrymme yhdessä asemaravintolaan. Makkaraa, perunaa ja perisuomalaista liian suolaista ruokaa mahaan. "Tamä vaikuttaa komedialle" -tokaisee Pitkänen kun käpänen asemaravintola tuo vihdoin ilon rintaan. Tästä jatkamme viimeisille ostoksille ja kiireessä näpyttelemään nämä johdantosanat matkablogiimme ennen siirtymistä ryanairin siiville.
Tervetuloa jakamaan kanssamme tämä toiviomatka.
Toivottaa matkayhtiö Pikkunen&Puuronen,
Tampere, Suomen sateinen suvi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)