Olen vailla sanoja rikkaan päivän jalkeen. Tämä maa on houkutteleva ja samalla kovin vieras. Olen kuullut tarinoita turkkilaisten ystävällisyydestä, auttavaisuudesta, rehellisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Samanaikaisesti olen itse ollut outo länsimaalainen ja tuijotuksen kohde. Olkapäiden tulee pysyä piilossa, paidat mielummin löysiä kuin tiukkoja, polvet piiloon, ja saat olla rauhassa. Tämä ei kyllä meijän siveysasteikolla oo ollut mitenkään ongelmallista.
Vierailen ensi kertaa muslimimaassa. En voi väittää etteikö se näkyisi ja tuntuisi; hunnutetut naiset, moskeijat ja minaareetin rukouskutsut laittavat monenlaisia ajatuksia liikkeelle. (miule tulee koko ajan mieleen kaupungin silhuetissa näkyvistä suipoista ja korkeista minareettitorneista Sauronin valtakunta Taru sormusten herrasta. Pelottavaa.) Täällä kutsutaan rukoilemaan minulle vierasta Jumalaa. Minä olen vähemmistössä, vaikka suurin osa Istanbulissa asuvista onkin hyvin maallistuneita muslimeja. Siksi olikin hienoa kun ehdittiin messuun paikalliseen seurakuntaan sunnuntaina. Täällä asiat konkretisoituu ja samalla yksinkertaistuu. On pakko, kikkailuille ei jää tilaa.
Ollaan Annin kaa oltu kyllä koko matka tosi HC-parivaljakko: Luterilaisen kirkon nuorisotyöntekijä ja kanttori. Täällä ollaan vaan sosionomi ja musiikinopiskelija, jos joku kysyy.
Anni jatkaa konkreettisemmista teemoista.
No hyvin konkreettista oli tänään migreeni, minkä tosin sain kuritettua piiloon lääkkeillä, hyvällä seuralla ja rualla. Ihmisyys ei jätä rauhaan, ei nälkä ei jano eika helle. Mikään näistä ei Raamatun mukaan enää vaivaa taivaassa. En toki tarkoita että ihmisyys olisi vain negatiivinen asia, tarkoitan että se on välillä uuvuttavan haurasta. On ollut mahtava päivä, suhattu lautalla euroopan ja aasian väliä ja Jasminin turistikierros parhaisiin herkkupaikkoihin ja putiikkeihin oli mahtava. Päivän ruokaelämykset: lounas ranskalaisella kujalla, kakkukahvit keskussa, vasta puristettu appelsiinimehu ja kalaleipä rannasta evääksi lauttamatkalle "kotiin" päin. Saarnaajan kirjan mukaan ihmisen ilo onkin syödä, juoda ja nauttia näinä lyhyinä elämän päivinä, sillä sekin on Jumalan lahja. Sitten psalmeissa kuitenkin sanotaan, että Jumala antaa suuremman ilon, kuin mitä voi olla runsaasta viinistä tai parhaimmista pidoista täällä. Se on totta. Vaikka tunnen oloni etuoikeutetuksi siitä että saan matkustaa ja nauttia lomasta, tiedä hyvin että onneni on olla Herraa lähellä. Siis hyvät ystävät, en näin väsyneenä pysty kovin paljon konkreettista muotoilemaan teille siitä mitä näeimme tänään, mutta kaikista konkreettisinta on tässä hetkessä Jumalan rakastava läsnäolo. Se on todellisuutta, mikä ei koskaan häviä.
Hyvää yötä, Jeesus myötä.
Anni
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
okei, nyt haluaisin olla siellä teidän kaa
VastaaPoista