perjantai 28. toukokuuta 2010

Sofia ekstra

Ei me sitten lahdettykaan Plovdiviin tanaan, vasta huomen aamulla, oli niin vasynyt olo, ja tarvittiin molemmat rauhallisempi paiva nyt jo tutussa majapaikassa. (Tama on mainitsemisen arvoinen hostelli: Sofia guest house, aivan keskustassa, rauhallisella sisapihalla, siisti, keittio kaytettavissa, ERITTAIN auttavainen henkilokunta ja vain 9e yo.)

Tasta kehkeytyikin sitten tapahtumarikas paiva.
Jo alkumatkasta virinnyt idea elokuviin menemisesta naytti vihdoinkin onnistuvan tanaan. Rohkeasti tartuimme karttaan ja lahdimme suunnistamaan kohti teatteria, kiireen kera tietenkin. Koska olin merkannut teatterin kartalle ihan vaaralle kadulle saavuimme oikeaan osoitteeseen kaksi minuuttia myohassa. Ovimies ilmoitti kuitenkin, etta paasemme viela sisaan. Avaamme varovasti salin oven ja pimeys iskee vasten kasvoja. Elokuva pyori jo, ja me hiippailemme pilkkopimeassa pitkin seinia. Emme halunneet hairita ja pelkasimme penkkiin kaydessamme istuvamme jonkun paalle. Kun lopulta paasimme kuiskailujen, neuvottelujen ja hihittelyjen jalkeen istumaan, havaitsimme olevamme ainoat katsojat.
Elokuva oli varsin liikuttava, ja lopuksi filminpyorittaja katsoi kyynelehtimisemme riittavan, ja katkaisi leffan kesken lopputekstien.

Naimme eilen kaupungilla mainoksia Mellow Music Festivalista. Ystavallinen respan seta selvitti meille etta kyseessa on elektronisen musan festarit laheisessa puistossa. Puisto ja ilmaiskonsertti lampimassa illassa houkuttivat, joten suuntasimme askeleemme pieneen putiikkiin matkan varrella: evaat on ollut tarkein osa mita tahansa tapahtumaa talla matkalla.
Luulen, etta osa kommunikaatio-ongelmista paikallisten kanssa johtuu vilkkaista paistamme. Taalla paan nyokyttaminen, ylos-alas, tarkoittaa ei, ja paan pyorittely sivulta toiselle, kylla.
Noh, mina sitten halusin ostaa pahkinoita. Osoittelin lasin lapi, sanoin "daa, daa!" ja nyokyttelin innokkaana paatani. Tati siihen tiskin toisella puolella "daa, daa?" paataan pyoritellen. Onneksi Anni kaski minun hillita yliliikkuvia niskojani, ja pahkinat lahtivat mukaan.

Paasimme muutaman askeleen eteenpain ja naureskelimme viela edelliselle, kun pieni, ryppyistakin ryppyisempi, hymyileva ainakin 80-vuotias mummo kaveli luoksemme ja alkoi puhua jotain bulgariaksi. Pyorittelimme paatamme (!) ja yritimme englanniksi sanoa ettei kesteta nyt karryilla. Sitten Anni, vanha venajan taitaja, keksi aloittaa "Finika, finika, njet po ni mai!" Mummo ilahtui, Anni ilahtui, ja jatkoi "Otsin harasoo Bulgaria! Otsin harasoo Sofia! Harasoo! Daa, daa!" Mummoa alkoi naurattaa, meita alko naurattaa ja lopulta kakatettiin mahat kippurassa keskella risteysta. Yhtakkia meita alko jo huolestuttaa ku mummo painu kaksinkerroin, ja alkoi yskia. Mietittiin et saikohan se sydarin tai jotain. Mie meinasin just alkaa takoa sen selkaa kun se nosti paataan, virnisti vahan, huiskutti kattaan ja lahti jatkamaan ruukkukasvien myyntia pienen poydan luo.
Bulgarian mummot ja myo kaks hurumummoo sovitaan hyvin yhteen.

Naille meijan sydamet sulaa.

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti